- -

minussa on kirjoitusta kovin vähän tänään
mahtavia suunnitelmia suuriin valloitusretkiin

Siinä viime viikkojen ajatukseni A.W. Yrjänän sanoin. Minussa ei ole ollut mitään annettavaa, minussa ei ole ollut luovuutta, eikä kykyä nähdä mihinkään tämän hetken ulkopuolelle. Pääsiäisestä lähtien olen ollut tyhjä.

Matkustin pääsiäislomalla mummolaan Pohjois-Suomeen. Olin pakannut laukkuni täyteen inspiraatiota: kirjoja, elokuvia ja lehtiä. Tarkoituksenani oli kerrankin ehtiä lukemaan ja saamaan ajatuksia. Ottaa taukoa arjesta ja saada oma mieli hallintaan. Voivottelemisen ja perässä juoksemisen sijaan ottaa kiinni elämästä nyt, järjestellä sen palaset paikoilleen, jotta loman jälkeen juoksusuunta olisi selvä.

Mutta junamatkan istuinkin vain katsellen ikkunasta ulos raskaan ja kostean kevätlumen peittämiin metsiin. Loma antoi ajatuksille luvan tulla ja mennä. Niille ei tarvinnut olla tarkoitusta. Pohdinnan ei tarvinnut olla tie lopputuloksiin.

Katselin välillä junassa istuvia ihmisiä ja yritin selailla tuomiani lehtiä. Koin hämmentäviä välähdyksiä tavastani ymmärtää maailmaa. Halusinko nähdä maailman sellaisena kuin se todella on vai muokata maailmankuvastani itselleni sopivan ja helpon. Miksi minun on vaikea hyväksyä tietynlaisia elämäntapoja ja periaatteita. Onko oikein kieltää ne, jos ne saavat oloni epämukavaksi. Voinko silloin väittää tietäväni maailmasta mitään. Tunsin oman estyneisyyteni, ahdasmielisyyteni ja pelokkuuteni. Sitten välähdys katosi ja istuin taas hiljaa.

Liekö syynä pohjoisen hiljaisuus vai vanhuuden sairauksia käsittelevät keskustelut, mutta pääsiäisenä minä tyhjenin ja välähdyksetkin jättivät tulematta. Kirjat ja elokuvat laitoin koskemattomina takaisin hyllyyn loman jälkeen. Viime lauantai oli ensimmäinen päivä, jolloin koin pientä intoa asioihin tarttumiseen ja syventymiseen. Sitä ennen se oli ollut väkinäistä ja välttelevää.

Sillä organisointi-, hallinta- ja suunnittelupuoleni ovat nukuksissa. Olen unohtanut ajan. Olen unohtanut huomisen. Tänään kävellessäni keskustaan sen näin. Huomasin, etten tiennyt, mitä kello oli. En tiennyt, mihin olin menossa. En tiennyt, mistä myöhemmin tarvitsemani bussi lähtisi. Eikä se häirinnyt minua, päinvastoin.

Haluan haahuilua. Haluan epämääräisyyttä. Haluan unohtaa ajan joka kuluu. Mahdollisuudet joita en käytä. Unelmat jotka jäävät. Arkiaamuisinkin saatan herätä seitsemältä, mutta unohtua kuuntelemaan koko levyllisen musiikkia. En osaa edes esittää nyt muuta.

Välillä mietin, miten minusta tuli tällainen ja onko tämä pysyvää. Toisaalta haluaisin olla oma entinen itseni. Ehkä kesä täyttää minut jälleen.