Ekonomityttö

Kuulin erään eläkeikää lähestyvän miehen tytötelleen minua töissä eräälle työkaverilleni.

”Mulla vois olla jotain tehtäviä sille teidän tytölle.”
”…Mikä tyttö… Ei meillä oo mitään tyttöä.”
”Se uus tyttö.”
”…Siis ai Anna!”

Pidin kertomusta jokseenkin huvittavana. Olen sentään yrittänyt pukeutua sivistyneesti ja sulautua porukkaan; osin näemmä onnistuneesti sillä oman osastoni työtekijät eivät minua tytöksi tunnistaneet. Iltapäivänä eräänä poikkesin kyseisen harmaantuvan herran huoneeseen keskustelemaan mahdollisista tehtävistä. Hän avasi vihkosta puhtaan sivun, kirjoitti sen yläreunaan nimeni ja kysyi varovasti taustaani. Sanoin olevani kauppakorkeakoulusta valmistunut.

”… Siis oletko ekonomi?”
”Joo.”

Syvä hiljaisuus. Korjasin asentoani, katsahdin kelloon ja mietin, että tämähän etenee hyvin.

”Menin nyt kyllä ihan hiljaiseksi.”

Mitäs tuohon nyt sanoa. ”Joo niin menit hei”? Taisin kuitenkin kokeilla ymmärtävää hymyä ja jotain merkityksetöntä hymähdystä. "Kauppakorkeakoulu", hän kirjoitti vihkoon nimeni alle.

”Vai että ekonomi. No en mä sitten voi sulle tehtäviä antaa.”

Pidin keskustelua jokseenkin huvittavana. Harvoin törmään enää maailmaan, jossa koulutuksella (tai ammatilla sen puoleen) on paljoa väliä. Tai että ihmisen suhtautuminen muuttuu täysin kuullessaan, mitä kouluja on käyty. Siis kyllähän koulutus ja ammatti sinusta kertovat, mutta eivät toiset sinua sen perusteella arvota (toivottavasti). Kun kouluthan antavat vain valmiuksia johonkin. En minä ikinä iloitse ekonomin arvo(!)nimestä. Menestystä on onnellisuus, itsensä kanssa sinut oleminen, itselle sopivien asioiden tekeminen. Jos tietty koulu on tie siihen, niin bueno. Jos mieluummin teet jotain luovaa persoonasi kautta tai keskityt vaikka perheeseen työn ollessa vain rahansaantikeino, niin hienoa. Olet löytänyt oman tiesi.

Tulin siihen tulokseen, että nuorena elän erilaisessa arvomaailmassa. Me, joilla on ollut syntymästä lähtien jo kaikki, voimme keskittyä itsemme toteuttamiseen. Isiemme ikäiset henkilöt ovat puolestaan tulleet maataloista, luoneet keskiluokkaisuutensa tyhjästä ja oppineet sen taistelun myötä kunnioittamaan koulutusta ja nimekästä ammattia. Siinä missä meille persoonan näkyminen arjessa ja elämässä on tärkeintä, he ovat tottuneet kunniakkailta kuulostaviin statuksiin menestyksen kertojina. Me kadehdimme niitä kaltaisiamme, jotka saavat elantonsa skeittauksesta tai bloggauksesta, heille nuo ovat pientä harrastelua. Tietysti niin. Onhan meille ollut maailma eri tavalla valmis ja avoin kuin heille. Pitäisi vain yrittää ymmärtää toisiamme paremmin.

Minä pidän tästä arvojen muutoksesta. Pidän työn muuttumisesta vain yhdeksi eikä välttämättä tärkeimmäksi elämän osa-alueeksi. Pidän downshifting-ajattelusta, vaikka muotitermi korvaan särähtääkin. Pidin siitä miehestä, joka lounastauolla kannusti unohtamaan liiallisen työnteon, jotta 10 vuoden päästä ei tarvitsisi harmitella, että olisipa kiva, jos olisi syvällisiä ystävyyssuhteita, jos olisi parisuhde, jos olisi ehtinyt nähdä lapsiaan, jos olisi fyysisesti kunnossa. Kun eihän mikään edes takaa, että työ säilyy.

Niinpä en saanut harmaantuvalta mieheltä tehtäviä. Sen sijaan lakkasin kynteni punaisiksi ja laitoin roikkuvat korvikset tytöttelyn uhallakin. Olenhan minä tyttö, ekonomin arvonimellä.