Olen innostunut elämästä. Huomaan toteuttajan luonteeni verryttelevän viime vuonna kohmenneita jäseniään. Nyt
- vaadin PÄÄTÖKSIÄ päämäärättömän suunnittelun sijaan,
- haluan PÄIVÄMÄÄRIÄ epämääräisten "pitäisi kyllä joskus" -huokailujen sijaan,
- tahdon SOPIMUKSIA, joista pidetään kiinni.
Taustalla on tarve potkia itseäni, etten laiskistuisi ja lakkaisi näkemästä sitä minkä tiedän haluavani nähdä. Miltä kaupunki näyttää tänään? Mistä lehdet kirjoittavat? Mitä ystäväni miettivät kahvitauoilla ja illalla ennen nukahtamista? Minkä värisenä näyttäytyy Hesperian puiston puurivistö? Mitä ajan ilmiöitä taiteen ja kulttuurin keinoin pyritään tulkitsemaan? Olenko tulkinnoista samaa mieltä? Yritän pitää itseni alttiina todellisuuden aistimiselle, etten käpertyisi tuttuuden pehmoiseen helppouteen. Pahoittelut, sillä taidan potkia samalla teitäkin (vaikka äiti, minä tarvitsin PÄÄTÖKSEN siitä PÄIVÄMÄÄRÄSTÄ, jolloin tulette, jotta en SOPISI jotain muuta).
Tunnen itseni energiseksi. Vaihteeksi elämä tuntuu todelliselta, ainakin hetkittäin. Ja yllättävää kyllä, en entisille tavoilleni tyypillisesti koe uupuvani rajallisen ajan ja suurten mielihalujen ristiriidassa, vaan näen mahdollisuuksien vain leijuvan ympärilläni houkuttelevina elämän rikkauden todisteina. Otan niistä kiinni vain sen minkä haluan, toisen ehkä huomenna.
Kiitos Saara toiveestasi. Ihana kuulla, että joku oikein odottaa! Viime viikot ovat vain menneet niin, että saavun kotiin illalla väsyneenä ja mielen pohdinnat ovat silloin hyvin käytännöllisiä (Jaksaako tiskata? Ei jaksa.).
Tein testin siitä, millainen olen kirjoittajana:
Tiedän, odotan "inspiraatiota". Haluaisin, että minulla olisi valmis aihe tai parhaimmillaan tekstin sanoma mietittynä ennen kirjoittamiseen ryhtymistä. Päivittäiset tunnekuohujenkaan saattelemat ajatukset eivät tunnu sopivilta irrallisuutensa vuoksi. Ristiriitaista, sillä kokemuksesta tiedän kirjoittamisen olevan se prosessi, jossa sanomat ja mielipiteet usein syntyvät. Siispä PÄÄTÄN kirjoittaa (ja toivon kehittyväni parhaimmin).

2 kommenttia:
Tykkäätkö dingosta? :)) Nyt perjantaina olisi mahdollisuus kuulla...
Anna, oot ihana!
Lähetä kommentti