Iltapuhinoita

Tiedättekö sen tunteen, kun on aivan sekaisin, ei tiedä mitä pitäisi tehdä, mutta silti koko ajan tuntuu, että jotain pitäisi? Minusta tuntuu juuri nyt siltä. En osaa rauhoittua, sillä mielessä pyörii kysymyksiä, maailma menee eteenpäin ja minun pitäisi päättää, missä kohtaa hypätä kyytiin. Mistä tietää, että päätös on hyvä? Voiko elämäänsä ja uraansa suunnitella niin, että osaa sanoa, mikä on uran kannalta hyvä päätös? Ja jos ei osaa päätöstä suoraan urahyödyllä perustella, onko se silloin väärä?

Tuskailen siis työpohdintojeni kanssa jälleen. Mutta! Hahaa, olen sentään tehnyt muutakin! Katsonut ahkerasti Englannista ostamiani Rimakauhua ja rakkautta -dvd:itä nimittäin. Vaikken muistanutkaan, että lähes joka jaksossa käsitellään jonkun päähenkilön uskottomuutta, sarjan aito tunnelma on niin nautinnollista, että koen jopa oppivani henkilöiltä jotain heidän heikkouksistaan huolimatta (tai ehkä juuri siksi). Tällaista sarjaa voi katsoa aina uudestaan, sillä sitä katsoo sen hetkisestä tilanteestaan käsin, huomaa omaan elämäänsä juuri silloin vertautuvat asiat.

Niinpä minä kiinnitin huomiota siihen, mitä Karen sanoi Rachelille. Se meni jotenkin niin, että menneitä päätöksiä on turha katua, koska aikoinaan ne tuntuivat hyviltä eikä niiden seurauksia mitenkään voinut ennustaa. Keskustelu liittyi alunperin Rachelin tekemään aborttiin, mutta sen voi oikeastaan liittää mihin vain. Enkä minä oikeastaan kadukaan mitään, sillä näen menneisyyden ainoana tapana olla, kuka olen nyt, ja pyrin mieluummin suuntautumaan tulevaisuuteen ja kehittämään sitä. Mutta entä nyt, kun minun pitäisi osata tehdä päätöksiä elämäni ja urani kannalta, enkä minä tiedä mikä kannattaa? Täytyy varmaan vain uskaltaa päättää jotain, jotta pääsee eteenpäin. Seurauksia ei voi ennustaa.

Voi kunpa voisi!