Yksi kauniimpi päivä

Mmm. Mukillinen kuumaa, makuhermot tyydyttävää glögiä. Marraskuun lopun sateisissa illoissa on jotain hyvääkin.

Kumma kyllä, olen ollut tänään äärimmäisen hyvällä tuulella. Nukuin loistavasti, vietin aamulla erittäin miellyttävän hetken kahvikupin ja hesarin seurassa ja kävellessäni lounaalle aurinko paistoi kasvoilleni niin, että hämmästyin itsekin voidessani laittaa aurinkolasit päähän. Pukeutuessani fiilistelin kunnon brittiteinityttömusiikkia (hävettäisi jos minulla olisi tapana) ja vibraattoriripsivärini vain lisäsi aamupäivän riemua.

Tuota pientä auringon vilahdusta huolimatta loppupäivän sitten satoikin, koulun ravintolassa syötiin paperilautasilta ja kirjaston tulostimen työskentely kuulosti äärimmäisen tuskalliselta. Mutta minä keskityin ystäväni kanssa tuttikaulakorujen, trumpettihousujen ja kiiltokuvakansioiden muistelemiseen – oi ihana lapsuus! Ymmärtämättä itsekään miksi, olen hymyillyt ja nauranut onnellisena koko päivän. Ihanaa, ettei aina tarvitse konkreettista syytä.

Viimeksi kirjoitin kovin ahdistuneena. Minusta tuntui siltä kuin kunnon kauppislaisena tulisi olla oma elämä ja ura suunniteltuna, eri vaihtoehtojen hyötysuhteet laskettuina ja kunnianhimoinen, selkeä ohjelma elämälle, jota nyt raivokkaasti toteuttaa. Ja kuten minulle kommentoitiinkin, ei asioita tulisi ottaa niin vakavasti. Tiedän sen itsekin, aina sitä vaan ei muista. We only live once, so we better enjoy it. Olenkin hämmästynyt siitä, kuinka paljon olen tässä suhteessa muuttunut. Elämäni yläasteelta lukioon ja lukiosta korkeakouluun eteni niin suoraviivaisesti pohtien sitä, mikä olisi kannattavaa ja mikä antaisi tulevaisuudelle mahdollisimman laajat mahdollisuudet. Ja muistan vielä, kuinka Montrealissa syksyllä 2006 puhuin paljon siitä, kuinka olen kyllästynyt elämään tulevaisuutta varten, suunnittelemaan aivan kaiken, elämään kalenteri aina auki viikkoagendan tarkistamista varten. Nyt minusta sen sijaan tuntuu, että mietin vain juuri tätä hetkeä. Mitä haluan nyt, millainen ihminen olen nyt, mitä tarvitsen ja missä haluan kehittyä. En sitä, mikä nettonykyarvolaskelmien (NPV) jälkeen on kannattavin vaihtoehto. Ha, kauppis päästi lävitseen luopion, kaduttaa varmaan (joka tosin istuu kotonansa kauluspaidassa ?!?).

Mutta kuten rakas veljeni minulle kerran totesi, olin noina suunnitelmien ja kannattavan käytöksen aikoina myös tylsä - ja olen asiasta harvinaisen samaa mieltä. Niinpä elämäni tavoitteena on nyt olla mielenkiintoinen, nimenomaan itseni vuoksi, ja tehdä valintoja, jotka edesauttavat tätä suureellista päämäärää. Ja jotenkin tuntuu, etten tule siksi noudattamaan kauppatieteiden maisterille piirrettyä polkua, mutta mitäs väliä sillä on. Enemmän kuin maisteri, minä olen minä. Toivottavasti toisinaan mielenkiintoinen sellainen. ☺