Älä juokse pakoon, juokse eteenpäin

Olen aina ajatellut olevani eteenpäin suuntautuja. En ehkä se kunnianhimoisia suunnitelmia viljelevä peruskauppislainen, mutta se, joka näkee ja luottaa aina huomiseen tuolla jossain. En myöskään keräile muistojen laatikoita, enkä erityisesti nauti vanhojen päiväkirjojen tai kuvien katselemista. Mieluummin heittäisin kaikki vanhat tavarani pois. Ne olivat silloin! Minä olin silloin erilainen! Eikö tärkeämpää ole kuka olen nyt ja keneksi voin tulla?

Niinpä minua hämmentää, kun ihminen jää kiinni menneeseen eikä osaa päästä irti. Ei sillä, kyllähän minäkin vellon, voi kuinka saatankin velloa muistoissa ja ikävässä ja nostalgiassa. Mutta päivien - ellei jo tuntienkin - päästä jokin uhma huutaa kirosanat sisältäni ja käskee nauttimaan siitä mitä on ja keksimään jotain kutkuttavaa odotettavaa. Elämänmuutoksia tai pieniä projekteja, jotka vievät mieltäni yhä kauemmaksi menneestä.

Miksi toinen ei sitten halua päästää irti. Muistelee vuosienkin takaisia sokeroituja iloja ja katkeria virheitä ja saa molempien nostattamat kyyneleet valumaan poskilla kuukaudesta toiseen. Miksei vaikka huijaa itseään ja ajattele, että minähän tässä voitin kun menneisyys on nyt vain menneisyyttä, vaan antautuu aina uudestaan tuntemaan kipua.

"Oletko koskaan ajatellut paluuta menneeseen?"
En. Minusta askel taaksepäin tuntuisi kovin vaikealta. En halua kohdata enää sitä ihmistä joka olen ollut. En halua muistojeni muuttuvan lähtiessäni niihin harhailemaan. En halua palata ongelmiin, jotka olen jo kerran saanut ratkaistua.

"En voi ikinä antaa itselleni anteeksi menneisyyden asioita."
Ei tuollaista taakkaa voi kukaan kantaa! Myönnä ne, opi niistä, pyri eteenpäin ja unohda.

"Menneisyys oli elämäni parasta aikaa."
Kuinka voisin ravistella... Sehän on sinusta kiinni! Jos päätät unelmiesi kadonneen menneisyydessä, et tule niitä koskaan kohtaamaankaan.

Lauseet minulle jälleen kerran sanottiin, vastauksia en enää osannut antaa. Jokainen sanani tuntuu vain punovan menneisyyttä yhä enemmän nykyisyyteen kiinni, eikä se osaa enää itse irroittautua. Kunpa kuuntelisit oikeasti, edes tämän kerran: Älä pelkää menneisyyttä, älä pelkää nykyisyyttä, sinulla on se tulevaisuus jolle uskallat silmäsi avata. Mutta en minä sano enää mitään, sinun on se sanottava itse.