Kesän vapaus

Kesällä maailma on suurempi. Mielikuva talvesta voi olla romanttisen tunnelmallinen lumihiutaleiden tanssi ikkunan ulkopuolella, mutta toisaalta se kertoo juuri lukittautumisesta omaan kotiin, elämänpiirin kutistumisesta viltin alle, kävelymatkojen minimoimisesta ja julkisten kulkuvälineiden ulottumattomissa olevien paikkojen unohtamisesta. Kahville mennään sinne, minne kävely pakkasessa ei ole liian pitkä jähmettämään sormia kupin pitelemistä varten. Ostoskeskuksien ulkopuolella olevat kaupat unohdetaan, elleivät ne sijoitu strategisiksi lämmittelypaikoiksi kotimatkan puolivälissä.

Mutta kumma juttu, kun ilmat lämpenevät, Helsinki tuntuu taas kokonaiselta kaupungilta. Ja se on hämmentävää, kun tajuaa että voi kymmeneltä illalla lähteä ulos kävelemään ilman toppahousuja eivätkä reidet kohmetu, ei tarvitse miettiä millä rantapolulla valaistus on riittävä kaikenmaailman ojien asukkien kammoksi tai mikä reitti on niin hyvin aurattu että huonotasapainoinenkin saattaa pysyä pystyssä. Vapaus. Tennarit jalkaan ja menoksi vain. Mukaan muutama kolikko jos haluaa pysähtyä Regattaan iltakahville. Muutama lisää, jos tarvitseekin yllättäen vaikka käsisaippuaa tai viinirypäleitä. Lähikauppa on 24 h auki.

Viime viikonloppuna juhlin rakkaan ystäväni häitä kauniissa Porvoossa. Omakotitalon terassilla tuoksui metsä ja takapihalta haettiin raparperia piirakkaa varten. Häät vietettiin peltojen ja puistojen ympäröimässä juhlallisessa kartanossa, jonka vanhanaikainen porvarillisuus yhdistettynä luonnon läheisyyteen loi runollisen kokonaisuuden. Ja puisessa omakotitalossa kasvanut sydämeni sykki taas hetken maalaisromantiikalle ja kaipasi omenapuiden alle riippukeinuun haaveilemaan. Mutta lähikauppa ei ollut 24 h auki.

Nautin töölöläiselämän vapaudesta, helppoudesta ja kaiken läheisyydestä. Ei tarvitse suunnitella ruokaostoksia tai murehtia auton mittaristossa vilkkuvaa punaista varoittavaa valoa. Lasilliselle Punavuoreen voi ehtii vartissa ja kotiin voi kävellä viimeisen ratikan mentyä (talvella ehkä harkitsisin kahdesti). Vaan kyllä minussa elää edelleen se pikkutyttö, joka haluaisi seurata tuntematonta hiekkapolkua ja kiipeillä metsässä kivenlohkareiden päällä. Taivas on kaunis Töölönrannassakin, mutta puiden tuoksua minä kaipaan. Onneksi Porvoo on lähellä.