Minulle sanottiin viikko sitten, että olen muuttunut kovaksi. Ja että hyvä niin, kovuudella maailmassa pärjää. Onko se kova, joka itkee kävellessään elokuvateatterista kotiin?
Kävin juuri katsomassa kuusi Oscar-ehdokkuutta ja kaksi Oscaria saaneen Preciousin. En ole voinut yhtä pahoin elokuvissa sitten Gomorran. Kun silmien edessä tapahtuva vääryys menee kaiken käsityskyvyn yli, yrittää tukahduttaa omat arvot ja periaatteet ja vastenmielisella kieroudellaan muistuttaa ihmisen sairaasta vallasta lähimmäisiinsä, joutuu muistuttamaan itseään hengittämisestä. Yhtäkkiä suu on niin kuiva, että täytyy tietoisesti nielaista. Vauva lentää. Televisio lentää. Kiroukset lentävät. Bitch.
Who was going to love me? kyynelsilmäinen äiti kysyy ääni särkyen. Hetkeä aiemmin hän myönsi antaneensa miehensä seksuaalisesti hyväksikäyttää lastaan. Päivästä toiseen hän huolehti siitä, ettei hänen tyttärelläkään olisi rakkautta, itsetuntoa tai tulevaisuutta. Haluaisin ravistella vääristyneet ajatukset hänestä ja palauttaa hyvyyden tasapainon. Missä kaikki paha syntyy? Miksi otetaan se ensimmäinen askel väärälle polulle ja siirrytään normaalista perheestä hetki hetkeltä yhä sairaampaan todellisuuteen?
Your daddy's dead. Kuinka anti-suvaitsevaiseksi tunnen itseni, kun vihani kuohahtaa elokuvayleisön nauraessa täydellisen turtumuksen vallassa sanotulle vastaukselle: Is that all you came to say? Jotkut elokuvat pitäisi ehkä sittenkin katsoa tarkkaan valitussa seurassa. Hiljaisuus olisi ehkä lisännyt ahdistustani, mutta nauru kuvotti. Pitäisi ehkä ravistella jotakuta muutakin.
Pahinta on se, kun lapsi opetetaan uskomaan, että maailma on paha paikka. Kun itsensä kanssa kamppailevan nuoren maailmankuva käännetään vinoon ja minäkuvan päälle systemaattisesti syljetään. Epäoikeudenmukaisuus ja itsekkyys suututtavat minua ehkä eniten maailmassa, mutta kun sitä katsoo voimattomana suurelta kankaalta, ei voi kuin tuntea vartalon jännittyvän ahdistuksesta ja pidätetyistä kyyneleistä.
Hei sinä, en ehkä olekaan kova. Olen vain oppinut puolustautumaan ja puolustamaan sitä, mihin uskon. Sitä tässä maailmassa on pakko.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti