Ympäristötietoisuus

On ollut olevinansa niin kiire, että sain stressitason punaiselle, verenpaineen yli normaalin ja vietin öitä unta lähentelevässä horroksessa, joka ei kuitenkaan ottanut sitä viimeistä askelta uneen siirtymiselle, sillä mieleni yritti organisoida ja järjestellä ja keksiä ratkaisuja ja pohtia luovia ideoita. Enkä ole ehtinyt kirjoitella pohdintojani, sillä koin senkin jotenkin lisävaatimukseksi ja kuluttavaksi tekijäksi. Kunnes mietin, että ei tämän näin pitäisi mennä. Että stressaan 24-vuotiaana omaa elämääni, joka ei kaadu vaikka karkaisin viikoksi Ahvenanmaalta vuokrattuun mökkiin erakoitumaan (voi!).

Niinpä tein viikonloppuna vapauttavan testin. Haukoteltuani tuntikausia perjantai-iltana suljin tietokoneen, jätin puhelimen toiseen huoneeseen äänettömällä latautumaan ja lähdin kirja kainalossa kohti sänkyä. Halusin nukahtaa kun nukutti ja herätä kun siltä tuntui ilman tietoa ajankulusta, kuunnella vain itseäni. Luomuyö. Aamulla heräsin oikein ihanasti nukkuneena, pesin kasvoni, venyttelin ja pukeuduin. Tunsin itseni virkeämmäksi kuin pitkään aikaan. Keittiöön aamiaiselle ja katsahdus kelloon - puoli kahdeksan! Lauantaiaamuna! Pitäisi elää enemmän ilman kelloja.

***

Olen yrittänyt rajoittaa ylenmääräistä ajatteluani, jotta selviäisin helpommalla tästä kiireiseltä tuntuvasta maaliskuun alusta. Mutta enhän minä toimi niin. Olenkin pohtinut ympäristön merkitystä. En ilmastokriisiä tai Itämeren saastumista, vaan lähiympäristön, ihmisten ja paikan vaikutusta omiin ajatuksiin ja mielialoihin.

Ympäristöpohdinta lähti liikkeelle siitä, kun huomasin tuntevani itseni välillä äärimmäisen tyhmäksi ja täysin vailla mitään osaamista tai asiantuntemusta ja hermostuin siitä. Kuka minä luulen olevani? Mitä minä väitän tietäväni? En niin mitään. Sitten ymmärsin, että vertailen itseäni ympäristööni. Vietän päiväni työyhteisössä, joka koostuu oman alansa asiantuntijoista. Minä en kuulu heihin, eikä tämä ole minun alani. Vaikeutenani on legitimoida oma paikkani täällä, jos en ymmärrä kaikkia keskusteluja tai edes vitsiksi tarkoitettuja heittoja. Ei tavallaan ihme, jos koen itseni irralliseksi tai jopa huonommaksi. Naks naks, käännä tyttö ajattelutapaa! Kun koet olevasi asioista perillä oleva asiantuntija, porukan fiksuimmasta päästä, et potki itsellesi vauhtia eteenpäin. Et huomaa ajattelusi pientä rinkiä, toisten erilaisia näkökulmia ja maailman muita mielettömiä ilmiöitä. Ehkä toisinaan onkin kasvattavaa olla varpaillaan.

Ympäristöajattelu matkusti mukanani Tampereelle viikonlopuksi. Huomasin kehoni jännityksen lauetessa kävellessäni kaikessa hiljaisuudessa vanhempieni kotia kohti. Missä on Runeberginkadun liikenne! Piippaavat, peruuttavat autot lumikuormineen! Pilliin vihellykset: hei varo, katolta tulee nyt lunta! Helsingin hyrinä vie mukanaan ja saan kaupungin jatkuvasta toiminnasta usein energiaa, mutta nyt kaipasin vain hiljaisuutta ja tilaa hengittää. Kaksi päivää Tampereella ja kajareista kajahti Volbeat. Manse on rock (tai no, heavy metal)! Tässä vaiheessa ympäristön vaikutus jo nauratti. Nuoruudessani Tampereella kuuntelin paljon CMX:ää, Nirvanaa, Metallicaa, System of a Downia. Ne löytyvät edelleen ipodistani, mutta useammin sormeni osuu jonkun kevyemmän ja iloisemman bändin kohdalle. Tampereella asiat ovat näemmä toisin.

***

Perjantaiaamuna Roomaan viikonlopuksi. Tuon Katja Fazerin suklaata, lontoonrakeilla.