Oh freedom is mine/And I know how I feel

Olen tällä viikolla oppinut jo monia hyvin tärkeitä asioita ja viikkoa on vielä paljon jäljellä. Maanantaina opin, ettei kannata antaa hajuvesinäytteen rikkoutua kylpyhuoneen lattialle. Ja jos näin sattuisi käymään, ei kannata kantaa sirpaleita keittiön roskakoriin (vinkin merkitys korostuu yksiössä). Tai jos näinkin valitettavasti sattuisi käymään, kannattaa huolehtia, että tuoksu on sellainen, josta nauttii asuntonsa jokaisessa neliössä kaksi päivää. En välttämättä suosittele Ralph Laurenia tähän tarkoitukseen.

Käytettäessä noudatettava äärimmäistä tarkkaavaisuutta. (kuva täältä)

Tiistaina opin, ettei päivä valkene yhtään sen enempää, herää sitten kahdeksalta tai kymmeneltä. Päivä ei nimittäin valkene. Oikeastaan koko herääminen muuttuu tämän johdosta turhaksi. Toisaalta jos ikkunan raosta aamulla puhaltava tuulenvire kaataa valokuvakehyksen mukavalla kolinalla, saattaa herääminen silti olla välttämätöntä.

Aurinkoinen Helsinki (ja pari liikennemerkkiä).

Keskiviikkona opin, että spontaanit hetket ovat mielettömän ilahduttavia ja nautinnollisia, kun taas suunnitelluissa usein parasta on odotus. Itse hetki menee usein nopeasti ohi eikä vastaakaan aivan haavekuvia. Mutta mitä olisi elämä ilman hetkiä, joita odottaa! Koska arkeni tuntuu nyt tarjoavan vähemmän spontaaneja onnen hetkiä, käytän paljon aikaa (ja rahaa) niiden suunnitteluun. Tai oikeastaan valehtelen nyt. Tarvitsin pienen tekosyyn unohtaakseni tämäniltaisen Musen keikan lipun hinnan. Arkeni tarjoaa paljonkin spontaaneja onnen hetkiä, mutta koska minulla on paljon aikaa käytössäni, ehdin hyvin myös suunnittelemaan niitä!

3 viikkoa ja Englannissa Peppiä tervehtimässä!

Tänään torstaina opin, että... no... onneksi viikkoa on vielä jäljellä.

Tärkeän opetuksen kuulin myös ystävältäni: 11 jaksoa Hillsiä, taukoamaton mesekeskustelu, höyryhengitys, villahousut ja tyynyasetelmat sängyssä johtavat hyvään uneen ja flunssaolon paranemiseen. Suosittelen.