Olin ennen huono puhumaan. Enkä nyt tarkoita suuren ihmismassan äärellä pidettyjä puheenvuoroja tai lapsena kärsimääni k-vikaa (kyllä, se on mahdollista ja silloin tanat sanovat tot tot). Tarkoitan mielipiteideni esittämistä ja ajatusteni kertomista. Oli vaikea valita hyviä sanoja, jotka kuvaisivat todella mitä haen takaa. Ennen kaikkea oli vaikea tietää varmaksi, mitä mieltä asiasta olin. Oli paineita tietää ja olla oikeassa. Arvauksia, luuloja ja tajunnanvirtaa ei voinut heittää ilmaan, sillä koin vahvasti kulkevani jonkinlaisen tietäjän vaatteissa. Ja eihän tietäjä voisi vaihtaa keskustelun kuluessa mielipidettään, saati sanoa seuraavana päivänä tuntevansa nyt asiaa kohtaa toisin. Niinpä halusin aina pohtia mielipiteitäni niin kauan, että saatoin olla mahdollisimman varma, ja kieltäydyin kommentoimasta, jos en oikeasti tiennyt asiasta tarpeeksi.
Voi miten kuluttavaa.
Ja voi miten erilaiseen muottiin minä kasvoin verrattuna vaikka italialaisiin lapsiin, jotka kasvatetaan puhumaan vakuuttavasti ja väittelemään aiheista, joista he eivät tiedä mitään. Niin päätin antaa itselleni luvan olla väärässä ja opettelin puhumaan. Olen riidellyt aiheesta, itkenyt aiheesta, ollut hiljaa, ollut vaikeana, yrittänyt puhua, pelännyt sanojani, pelännyt sanojen seurauksia, hävennyt tietämättömyyttäni, haaveillut varmoista mielipiteistä ja halunnut olla vahva ihminen. Hiljalleen taakka varisi harteiltani ja sanoja alkoi löytyä.
Nyt minä puhun paljon ja mitä sattuu. Paljon hauskempaa! Elämässä tapahtuu niin paljon ketään kiinnostamattomia epäolennaisuuksia, mutta minähän puhun niistäkin. Kuunnelkoon kuka jaksaa. Pyrin sanomaan mitä ajattelen kullakin hetkellä, tosin yritän myös muistuttaa, etteivät sanani ole kiveen kirjoitettuja. Ymmärrän nyt, että puhumistani rajoittanut raskas kehikko oli minun itseni rakentama ja itsestäni oli kiinni myös purkaa se.
Suuri vapaus alkaa, kun antaa itselleen luvan olla väärässä. Ja kun antaa vahvojen mielipiteiden ja tunteiden tulla ulos miettimättä liikaa, ajattelenko illalla samoin tai tunnenko näin vielä ensi viikolla. Kun hyväksyy muuttuvan minänsä ja ristiriitaisuutensa, sitä melkein elää vahvemmin. Ja todellinen ystävä ymmärtää sen ristiriitaisuuden, sillä vain siten voi olla hetkessä todella läsnä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Kiitos kun jaat ajatuksiasi ääneen sekä täällä. Annat mullekin luvan hengittää vapaammin. :)
-E
mä yleensä puhun aika vapaasti, mutta siinäkin on omat huonot puolensa. olen ollut aistivinani tilanteita, jossa multa odotetaan kommentteja ja läppiä. se on välillä rankkaa, kun on ottanut sen puhuvan ihmisen roolin puhumattomuuden kulttuurissa.
varsinkin viime aikoina olen taas ruvennut varomaan sanojani ärsyttävän paljon. joko liian tiukka itsekritiikki iskee päälle tai vaihtoehtoisesti olen tajunnut ettei mun tartte olla aina se, joka avaa suunsa. olen myös usein miettinyt, pönkitänkö jotenkin omaa itsetuntoani tai syönkö muilta tilaa ja energiaa puhumalla liikaa?
puhuminen ja avoimuus on toisaalta ollu juttuja, jotka mut on pitäny hengissä. kun selittää vapaasti omia juttujaan niin usein tuntuu siltä, että keskustelukumppanitkin avaisivat vähän itseään ja unohtaisivat edes hetkeksi ne ahdistavat roolinsa.
juuri noissa tilanteissa alun perin ehkä vähän ylenkatsomani ihmiset ovatkin paljastuneet tyypeiksi, joilla on paljon näkemyksiä ja mielipiteita, mutta joku juttu on on estänyt heitä tuomasta niitä julki. ehkä juuri pelko.
anyways, hieno juttu että uskallat tuoda mielipiteesi julki, vaikka et niistä varma olisikaan. mielipiteet ovat mielipiteitä vain siinä hetkessä ja tilanteessa, jossa ne esitetään. ja meillä kaikilla on todellakin oikeus ja usein jopa velvollisuus muuttaa niitä!
"Elämässä tapahtuu niin paljon ketään kiinnostamattomia epäolennaisuuksia, mutta minähän puhun niistäkin."
Niin minäkin. Siksi varmaan olemmekin ystäviä.
Mutta tasapaino säilyy, kun välillä puhutaan niistä vaikeista ja raskaistakin aiheista.
Aina yhtä viisaita sanoja. Hienoa että kirjoitat blogia ja jaat ajatuksiasi täällä muille! On kiva lukea syvällistä ja pohtivaa tekstiä tasapainona kaikelle muulle kertakäyttömedialle mitä internetillä on tarjota.
Ihminen on kykenevä havaitsemaan ympäristöään todella tehokkaasti ja toimimaan näiden havaintojen pohjalta. Koko länsimaisen tieteen kehittyminen perustuu tälle kyvylle. Mielestäni yksilön kannalta yhtä tärkeää on osata kääntää nuo aistit toisinpäin ja tutkia itseään. Olen itse sitä mieltä että ihminen voi kehittyä vain pohtimalla omaa minuuttaan, ajatuksiaan, arvojaan ja tietysti paikkaansa suuressa kokonaisuudessa, minkä tarjoitusta kukaan ei tiedä.
On myös altistettava itsensä tuntemattomalle, jotta voi siirtyä eteenpäin. Mukavuusalue, eli englantia osaavien käyttämä sana "comfort zone", pitää aika-ajoin jättää taakse ja käydä retkellä taas hieman pidemmällä, kuin sielä missä viimeksi kävi. Jossain vaiheessa ihminen ehkä tajuaa että ympäröivä maailma ei olekaan litteä vaan jotain ihan muuta.
Tähän elämänmittaiseen omaan itseensä ja ulkoiseen maailmaan suuntautuneeseen tutkimusretkeen sisältyy toki takaiskuja, mutta sehän kuuluu käsikirjoitukseen.
Muistuneepa mieleen analogia laivasta ja satamasta. Satamassa on turvallista, mutta miksi se laiva olikaan olemassa?
Lähetä kommentti